Kuvittelin lahtohetken uudesta-seelannista varmaan tuhat kertaa viimeisen vuoden aikana, mutta kertaakaan en kuvitellut etta se tuntuisi talta.. Kun lentokone ampaisi matkaan Wellingtonista tuli haikea ja surullinen olo, tuntuu silta kuin jattaisin perheen taakseni. Tassa tapauksessa jalkapalloperheen, jonka iloissa ja suruissa mieluusti elaisin elamaani. Pakko varmaan tulla joskus takaisin Wellingtoniin ja mita pikemmin sen parempi :). Ainakin tiedan etta vaikka palaisin tanne vuosien paasta takaisin minut otettaisiin seuraan avosylin takaisin.. Lauantain bileissa sain laksiaispuheen yhdelta Maristin pelaajalta ja paalle aplodit noin 50 ihmiselta.. huh.. En ole koskaan tuntenut saavani niin paljon arvostusta jalkapalloilijana tai ihmisena tai molempina kuin mita taalla.. Ei voi kuin kiittaa ja kumartaa :S

Nyt olen Aucklandissa ja parin tunnin paasta olisi tarkoitus nahda pari kaveria viime lukukaudelta ja Emma Wellingtonista joka elelee taman viikon sukulaisten luona Aucklandissa ennen kotiinpaluuta.. Huomenna alkaa sitten pitka matkustelu kohti kotimaata lentoreittina Auckland-Sydney-Singapore-Lontoo-Helsinki

Tama saattaa olla viimeinen kerta kun kirjoittelen tahan blogiin, joten kiitos kaikille jotka ovat seuranneet seikkailuani pallon toisella puolen. Kiitos erityisesti kommenteista jotka ovat jatkuvasti lammittaneet mieltani. :) Vuosi on ollut taynna uskomattomia kokemuksia ja vaihtovuosi huipentui jalkapalloiluun huippuihmisten kanssa..

Tack och adjo :D