Maanantaina lennettiin Johannan kanssa Melbourneen. Lento maksoi suunnilleen saman verran kuin reilun 10 tunnin bussimatka, joten paadyttiin sitten lentelemaan. Melbournessa asutaan St. Kilda Beachilla eli rannalla n. 20 min ratikkamatkan paassa kaupungissa. St. Kilda on oikein mukava ja viriili lahio, tosin ehka liikaa britteja. Sisko lahtee tanaan koneella Suomeen, joten sitten matkustelen seuraavan viikon yksikseni ennen kuin Kaisa tulee kylaan.

Mutta ei hataa, tekemista on jo vahan tiedossa. Tanaan kun olin tsekkaamassa itseani ja siskoa ulos hostellissa joku tyttonen toi samaan aikaan tyoilmoitusta hostellin respaan. Otin sitten tyttoa hihasta ja kysyin etta voisinkohan mina tulla toihin ja kylla, menen huomenna (22.) ja 26.12 toihin kirjakauppaan siivoilemaan asiakkaiden tekemia sotkuja. Yhteensa tyotunteja tulee ilmeisesti jotain 12 ja ne maksaa 12 dollaria tunnilta (n. 7 euroa), mika on ihan normaali hanttihomman hinta. Rahoilla maksaa noin viikon asumisen mista olen hyvin iloinen. :))

Jouluksi minulla ei ole viela mitaan suunnitelmia, mutta kylla taalla muitakin yksinaisia backpackereita lienee, joten en siita huolehdi. Ainoa huolenaiheeni on ettei minulla ole asuntoa 26. ja 27. paiville... hmmm.. sillan alla jos ei muualle ;) ipodissakin on redhotin kappale Under the bridge :D En ole myoskaan suunnitellut miten matkaan Sydneyyn ennen uutta vuotta. Katsotaan katsotaan.. Nyt pitaa raahata sisko lentokentalle ;)

Myohemmin:

Sisko lahti kotiin ja heti tuli haikea olo. Semmoista se hyvastely, mutta kylla se taas tasta. Varasin itselleni yojunan Sydneyyn 27-28.12, joten siina napparasti jarjestyy yhden yon nukkuminen. 26. paiva viela auki mutta eikohan sekin jotenkin jarjesty. Loppupaiva lepailya ja huomenna toihin. Jejee, kaipasinkin jo jotain pienta puuhasteltavaa.