Oli tosi kiva päästä viikonlopuksi toisaalle viettämään aikaa. Lähdettiin siis perjantaina 14.45 koululta kohti Mt. Ruapehua. Odoteltiin Larsin kanssa kyytiä (lähtö piti olla 2.30) ja oltiin jo hieman huolissamme, että tuleeko kukaan hakemaan meitä. Pihaan kaarsi pikuruinen kaksiovinen Suzuki Escudo kahden kiwityttösen kyydittämänä. Tämä oli tietysti meille mukava yllätys. Ahtauduttiin autoon ja niin päästiin matkaan. Tyttöjen nimet olivat Erin ja Nicole (tietysti sotkin ne vielä seuraavana päivänäkin mikä oli noloa). Tytöt osoittautuivat phukseiksi emmekä tietenkään löytäneet perille ilman pientä eksymistä ja bensan lähes loppumista. Majoituimme Whakapapa Villagessa Mt. Ruapehun juurella. Meitä oli 40 henkeä vetävässä mökissä 8. Tilaa siis riitti. Saavuimme perille perjantai-illalla 8 aikaan.

Lauantai-aamuna saimme ensiksi jännittää pääsisimmekö bensa-asemalle jäljellä olevalla bensalla. Tämä onnistui, jonka jälkeen suuntasimme välinevuokraamoon. Saimme todella vanhat ja kuluneet lumilaudat, kengät, lasit jne. Näillä lautailu onnistui kuitenkin mainiosti.

149567.jpg

Sää vuorella oli hetken aikaa todella hyvä ja silloin lautailu oli mahtavaa! Rinteet olivat hyvässä kunnossa ja mukavan pitkiä (ei mitään Alppien veroisia, mutta kumminkin). Sää muuttui kuitenkin melko huonoksi päivän mittaan näkyvyyden mennessä huonoksi. Opimme kuitenkin pari hyvää reittiä, joita pystyimme laskemaan huonossakin näkyvyydessä ja kaiken kaikkiaan päivä oli tosi hauska. Laskimme kaikenkaikkiaan n. 7 tuntia.

Illalla mökillä kaikki olivat tosi väsyneitä ja lähimmä kokkailimme ja pelailimme korttia. Ei mitään ihmeellistä, mutta oikein leppoisaa. Sunnuntaina sää oli lauantaita huonompi ja päätimme olla lähtemättä rinteeseen. Larsin kanssa suuntasimme Taranaki Falls nimiselle kävelyreitille, joka oli 6km:n mittainen ja reitin päässä oli kaunis vesiputous.Kävelyreitti oli muutenkin hieno, eikä meitä harmittanut yhtään vaikkei rinteeseen päästykään.

149573.jpg

Lähdimme kotimatkalle hyvissä ajoin ja perille Aucklandiin saavuimme kuuden aikaan illalla. Matkalla näin paljon hyvin tavallista, mäkistä ja vihreää Uusi-Seelantilaista maisemaa. Laitumilla käyskenteli paljon lehmiä ja lampaita, joilla näytti elintilaa ja ruokaa ainakin riittävän.

149578.jpg

Matkalla näin myös liikennemerkin, jossa varoitettiin kiwi-lintujen olemassa olosta. Merkki oli hassun näköinen, mutta valitettavasti en saanut siitä kuvaa. Monessa paikassa oli myös kyltti: "Engine braking prohibited." Kuulostaa hassulta.

Kaiken kaikkiaan nautin viikonlopusta! Oli hauskaa vähän reissailla mukavien ihmisten kanssa. Alla vielä kuva meidän autolastista.

149576.jpg

Nyt se on sitten selvää: vaihto-opiskelijat eivät saa työskennellä uudessa-seelannissa. Typerää, mutta kai se on uskottava, kun viranomaiset niin sanovat. Huomenna pitää soittaa Immigration officeen ja yrittää pyytää passia takaisin mahdollisimman nopeasti.

Tähän loppuun vielä knoppitietona: Auckland on rakennettu 48 tulivuorelle. Toivottavasti mikään niistä ei ala ärhentelemään ;)