Huomenna alkaa ihana 10 päivän loma Fijillä. Koulussa on täällä "hiihtoloma" ja siksi pääsen pötköttelemään palmujen varjoon ensiviikoksi. Olen todella innoissani reissusta! Koulussa puurtaminen alkoi jo tähän väliin riittää. Fijillä pitäisi olla kaikenlaista aktiviteettia (niin paljon kuin vain rahaa sattuu olemaan) ja olen harkinnut ainakin sukeltamista. Varmaan jotain muutakin hauskaa on pakko kokeilla. Sukeltamista olen kokeillut aikaisemmin Thaimaassa 4 päivän open water peruskurssilla ja se oli yksi elämäni mahtavimmista kokemuksista.

Lento lähtee huomenna klo 13 paikallista aikaa. Tänään tilasin meille taksin huomiselle, toivottavasti sain sönkättyä osoitteen taksineidille oikein. Taksimatka on aika huokean hintainen n. 40-50 euroa, mutta onneksi meitä on neljä jakamassa kuluja. Samalle lennolle tulee Arno, Lars ja Laura, mutta lisäksi saarella on kolme tuttua Simon, Toby ja Holger. Ensimmäiseksi yöksi varasin minulle, Arnolle, Larsille ja Holgerille hostellin, muut mainitut matkaajat menevät omia reittejään. Hostellin varauksessa luksusta on, että voimme soittaa lentokentältä ilmaispuhelimesta hostelliin ja ne tulevat hakemaan meidät kentältä ilmaiseksi. Hostellin nimi on Horizon Beach Backpackers Resort, käykää katsomassa www.hostelworld.com, jos kiinnostaa. Paikka ainakin vaikutti mukavalta noin ensimmäiseksi yöksi Fijillä. Tarkempia matkasuunnitelmia ei ole, joten kerron sitten myöhemmin, mitä Fijillä tuli puuhattua.

Sitten Fiji-hehkutuksesta aivan muihin asioihin. Eilen sain muistutuksen Suomen armeijasta. Saimme kämpillemme ilmoituksen, jossa kerrottiin, että asunnossamme suoritetaan tupatarkastus ensiviikon torstaina. Mikäli asunto ei ole tarpeeksi siisti, paikalle kutsutaan siivouspartio, jonka joudumme tietysti maksamaan. Sovimme kämppiksien kanssa tehtävän jaosta itselleni lankeni ennen reissuun lähtöä 2 vessan ja mikron puhdistus. Toivottavasti kämppikset hoitavat oman osansa sillä välin kun olen reissussa.