Onpa kiva kun on oma huone :D. Tosi pieni huone tosin, mutta sänky on iso. Tässä kämpässä tulee olemaan kaksi muuta ihmistä mun lisäksi, mutta toistaiseksi olen täällä yksin kun koulun alkuun on vielä palan matkaa. Kämppä on aikalailla pienempi kuin mitä minulla oli Aucklandissa eikä täällä ole telkkua tai pyykkikonetta, alakerrassa sentään maksullinen. Asun kerrostalon 6. kerroksessa surkealla näkymällä sisäpihalle - näen siis lähinnä sisälle muihin huoneistoihin.

Aamulla otin juna-asemalta, jonne bussi minut jätti, taksin yliopistolle, koska en olisi mitenkään jaksanut kantaa kaikkia romujani tänne asti. Seuraavat 3 tuntia odottelin että oikeat ihmiset laahustaisivat töihin asuntotoimistolle, jotta saan vuokrasopimukseni allekirjoitettua. Aamulla toimistossa oli vaan joku turisti, joka ei tiennyt miten vaihtareiden kanssa tulee menetellä. Noo pitkän odottelun ja väännön jälkeen pääsin kämppääni joskus klo 11 jälkeen.

Kämpässä piti tarkistaa jokaikinen tavara mitä siellä on, lautaset, lasit, haarukat jne. ja jos jotain puuttuu kun lähden niin kaikesta laskutetaan. Kämpästä puuttui aika paljon listan tavaroitani, huoneeni oven lukko on rikki, vedenkeitin vuotaa, puolet kämpän lampuista oli palanut ja semmoista kaikkea pientä.. hyvässä kunnossa tämä kuitenkin kokonaisuudessaan on koska tämä on tosi uusi. Huomenna lukkoseppä tulee korjaamaan lukon ja tänään sain jo uudet lamput kattoon eli kyllä se siitä. Ja verratuna Aucklandiin täällä on tosi isot sängyt :DD

Huomenna aloitan urheilun. Ohjelmassa lenkki, pieni kuntopiiri ja venyttelyä. Lisäksi alan selvitellä punttisvaihtoehtoja lähimaastossa ja ehkä alan selvittelemään mahdollista fudisjengiin liittymistäkin. Lisäksi pitää käydä vähän ostoksilla: tarvitsen ainakin peiton ja roskiksen ja ehkä lakanoitakin..