Olin koko viikonlopun kovan vatsataudin kourissa. Tauti alkoi perjantaina kovalla kuumeella. Kuumeen takia en pystynyt perjantai-iltapäivän jälkeen enää syömään. Tarkoitukseni oli mennä illalla koululla vaihtareille järjestettyihin juhliin ja itseasiassa kävinkin siellä, mutta jouduin lähtemään heti pois, koska aloin tärisemään niin pahasti. Kotimatka koululta kotiin tuntui PALJON normaalia pidemmältä kuumeen noustessa kohisten. Harmi vaan etten päässyt tutustumaan vaihtareihin, mutta kyllähän niihin täällä törmää.

Lauantaina kuume oli tipotiessään, mutta olo silti todella huono. Vatsa kääntyi aivan ylösalaisin enkä pystynytkään lauantain ja sunnuntain aikana syömään kuin 1,5 banaania. Olo ei ollut mikään maailman mahtavin, kuten voitte kuvitella ja vietinkin viikonlopun hyvin pitkälle sänkyni pohjalla. Kolme elokuvaa sain sentään katsotuksi: Girl next door (lainasin kämpikseltäni), ja Bring it on (jonka olin kyllä jo nähnyt) sekä Sweet home Alabama, jotka tulivat telkusta. Sopivan keveitä elokuvia kaikki kipeälle ihmiselle. Sunnuntaina suunnittelin jo lääkäriin menoa. Se ei kuitenkaan osoittanutkaan niin helpoksi tehtäväksi kuin luulin, koska a) piti saada kyyti ja b) piti löytää lääkäri, joka olisi auki sunnuntaina. Kyydin sain järjestettyä helposti. Joel(uusi-seelanti/saksalainen, asuu täällä vakituisesti) ehdotti, että soittaisin kansalliseen Healthlineen kysyäkseni lääkäriä. Tein tämän. Lääkärikäynnin sijaan sain puhelinlääkärin :o Joku täti kyseli kaikkia omituisia tietoja tautiini liittyen ja totesi lopuksi: Ei sinun tarvitse vielä lääkäriin mennä, yritä vain syödä jotain ja juoda riittävästi vettä, jos tauti jatkuu vielä pitkään mene sitten lääkäriin. Pidin puhelua hyvin turhauttavana, mutta en siis mennyt lääkäriin.

Nyt on jo huomattavasti viikonloppua parempi olo ja yritän tiedustella vatsaltani josko se ottaisi vastaan jotain pientä purtavaa. Kävin jopa luennolla yhden banaanin ja vesipullon lataamana. Huomasin rasittuvani hyvin helposti, taitaa olla energia aika vähissä minusta.Nyt olen jokatapauksessa huomattavasti jäljessä suunnitellusta esseidentekoaikataulusta. Tämä hieman harmittaa, mutta täytyy taas vaan reippaasti aloittaa puurtaminen. Tiesittekö muuten, että esseiden kirjoittamiseen pitää suhtautua niin, että se on hauskaa eikä pakkopullaa ;)

En ole koskaan ennen asunut opiskelija-asunnossa ja alan pikkuhiljaa ymmärtämään miksi monet haluavat muuttaa niistä pois. Yhteisten tilojen huolto on lähes minimaalista (=kaikki paikat on sotkuisia) ja tällaisissa paperitaloissa kaikki naapurien äänet kuuluvat lähes vaimentumattomina huoneesta toiseen. Eilenkin Lee (korealainen kämppikseni) pelasi pleikkaria 2 asti yöllä ja kaikki pelin äänet luonnollisesti kantautuivat huoneeseeni. En oikein itsekään saanut unta, enkä jaksanut lähteä valittamaan kovin aikaisin, mutta kahdelta en enää jaksanut kuunnella. Lee kyllä käänsi kiltisti volyymin pienemmälle. Tupakointiongelmasta taisin päästä onneksi eroon, sillä näyttäisi siltä, että kämppikseni kunnioittavat toivettani ulkona tupakoimiseen.

Sekä Kazuaki (luultavasti tuo nimi pitäisi pilkkoa, mutta en osaa ;)) että Lee nauroivat minulle, kun söin nuudeleita ilman vettä. He sanoivat: "That´s not pasta you know." Se kulttuurieroista: nuudeleita syödään siis Japanissa ja Etelä-Koreassa aina keiton kera.