Nyt on hieman kiireistä koulun kanssa, koska Fijille lähtö on jo 2,5 viikon päästä ja sitä ennen pitää saada vielä 4 esseetä palautettua. Onneksi yksi niistä on jo valmis ja toinenkin aluillaan. Parhaillaan kirjoittelen poliittisen idealismin ja realismin eroista. Passia minulla ei vieläkään ole :( Soitin maanantaina Immigration Officeen ja sieltä sanottiin, että passin takaisin saamiseksi minun on peruttava hakemukseni kirjallisesti, eli lähetettävä faxi, jossa pyydän hakemuksen perumista ja passin lähettämistä. Tein sen ja nyt odottelen josko passi ilmaantuisi kotiovelleni.

Tänään löysin itselleni futsal-kavereita! Tämä oli ihan mega kiva juttu ja kaiken lisäksi muut pelurit osasivat pelata jalkapalloa eikä peli mennyt pelkästään sähellykseksi :D Minulla oli tosi hauskaa, tein ja syötin pari maalia ja muut olivat tosi kannustavia. Pelaamaan minut pyysi kiinalainen Jason, jonka tapasin sattumalta kerran kotimatkalla koulusta kotiin. Jasonilla oli prepaid-liittymästä rahat loppu ja lainasin kännykkääni tärkeään puheluun. Ystävällisyys siis kannattaa!

Eilen olin elokuvissa Lauran ja Lilianin kanssa (jenkkivaihtarit). Halusin vapaaillan koulujutuista ja niinpä käytiin katsomassa elokuva You, Me and Dupree Aucklandin keskustassa. Elokuva oli huoleton, hauska ja viihdyttävä komedia. :D Sopi hyvin rentouttavaan illanviettoon.

Tein tänään suuren päätöksen. Tai ei se nyt ole vielä lukkoon lyöty, mutta muutan luultavasti pois Aucklandista tämän lukukauden jälkeen. Ajattelin vaihtaa opiskelupaikkaa toiseen yliopiston kahdesta muusta kampuksesta joko Welligtonissa tai Palmerston Northissa. Syy vaihtoon on yksinkertaisesti se, että Albanyssä, joka on Aucklandin syrjäinen kaupunginosa, ei vain tunnu olevan riittävästi aktiviteetteja vuoden oleiluun (erityisesti opiskelija-aktiviteetit ovat hämmästyttävän vähäiset). Aluksi tuntui rankan vuoden jälkeen, että rauhallinen ympäristö on vain mukava, mutta pidemmän päälle ei ehkä kuitenkaan. Olen kuullut täällä ollessani paljon hyvää sekä Wellingtonin että Palmerston Northin kampuksista ja on kiva päästä elelemään myös johonkin toiseen kaupunkiin täällä ollessa. Nyt pitää vain selvitellä miten vaihto mahdollisesti onnistuu, koska päätös pitää tehdä ja kuinka helposti saan vuokrasopimukseni irtisanottua.